Pidin perjantaina vapaapäivän töistä ja suuntasin ostoksille katselemaan puutarhakalusteita. Olen niin kyllästynyt vanhoihin muovisiin parvekekalusteisiimme! Liikenteessä olevasta ihmismäärästä päätellen puoli kaupunkia oli päättänyt pitää välipäivän vapaata. Prisman pihassa oli enemmän ruuhkaa kuin normaalina perjantaina eikä pysäköintiruutua tahtonut löytää millään. Plantagenin pihasta oli kymmenien metrien jono poispyrkiviä autoja eikä liikkeen sisälläkään tullut yksinäisyyden tunnetta.
Perjantain reissu oli lähinnä tarjonnan selvittämistä; otin valokuvia hyvistä ehdokkaista joista voitaisiin valita Tepon kanssa sopivimmat. Eilen tehtiin uusi reissu ja ostettiin parvekkeelle uudet kalusteet. Jyskistä pöytä ja kaksi tuolia (129 e) jotka tosin saadaan vasta parin viikon päästä ja Kodin Ykkösestä kaksi löhötuolia (39 e/kpl) joihin on mukava käpertyä lukemaan. Itse asiassa tuolit eivät olleet parvekekalusteita vaan ihan normaaleja huonekaluja, mutta eipä tuolla kai väliä. Kesäkalusteosastolla oli lähes samanlaiset, mutta värit olivat ihkut limenvihreä ja vaaleansininen, mitkä eivät sattumoisin oikein lämmittäneet mieltäni. Parvekkeellamme on lasitus, joten eivätköhän nuo ostetut kestä siinä ihan hyvin.
Täytyy sanoa, että Polo on kyllä todellinen tilaihme! Penkit kippaamalla sinne sai mainiosti mahtumaan tuolien pahvilaatikot. Ainoastaan ostamamme korkean peilin kanssa oli mahtumisongelmia, kun auto ei kuitenkaan ole kovin pitkä. Onneksi se saatiin mahtumaan kyytiin, kun pujotettiin se etumatkustajan penkin ja oven välistä. Eipä kuulkaa mahtuisi mihinkään sedaniin, hatchback on juuri hyvä. Onneksi Jyskistä ei saatu vielä kalusteita mukaan, sillä ne sentään eivät olisi enää mahtuneet kyytiin. Jotain rajaa pikkuauton vetoisuudellakin.
Kesäkelistä innostuneena siivosin eilen parvekkeenkin. Meidän parvekkeen voikin imuroida! :D Siinä on sellainen jännä kokolattiamatto. Eikä muuten olla ainoita parvekkeen imuroijia, sillä naapuri kuului tekevän samaa tänä aamuna. Pesin myös parvekelasit, vaikka pituus ei meinannutkaan ihan riittää edes keittiöjakkaran kanssa.
Suunnittelen parvekkeelle pientä yrttipuutarhaa. En tiedä tuleeko niitä käytettyä tai tapanko yrtit vedenpuutteeseen, mutta aina voi yrittää. Lisäksi amppelimansikka pitää saada.
Olenko mä tulossa vanhaksi kun parvekkeen laittaminen on alkanut näin kiinnostaa?
Kävin siis viime torstaina shoppailemassa Seppälässä, mutta haluamaani takkia oli enää yksi kappale kokoa XS joka oli vähän liian ahdas hartioista ja hihoista. Takkirekin vieressä hinnoittelemasa ollut stävällinen myyjä tarjoutui selvittämään koneelta edellisen päivän tilanteen, onko muualla lähiseudulla ko. takkia S-koossa. Eipä ollut, vaan lähin taisi olla Mikkelissä. Myyjä sitten soitteli muutaman liikkeen läpi ja kolmannesta se vielä löytyi. Eilen myyjä sitten soitti että nyt takki olisi haettavissa. Aivan mahtavaa palvelua! Parhaus ei loppunut edes takin saamiseen sillä se olikin vielä -30% alennuksessa joten -30% klubialekuponkinikin säästyi myöhempää käyttöä varten. 35 eurolla kiva takki maailman ääristä ja loistavaa palvelua. Olen tyytyväinen. n_n
Torstain ostosreissultakaan en tyhjin käsin lähtenyt, vaan mukaan tarttui jo aiemmin väärässä koossa sovittamani kaksi paitaa; kirkkaanvihreä huppari ja valko-vihreäraitainen pitkähihainen trikoopaita (jonka raidat ovat muuten ihan sivujeni valikon taustavärin värisiä). Vihreä on uusi aluevaltaukseni vaatteiden saralla. Olen pikku hiljaa alkanut kyllästyä punaiseen ja kaivannut jotain uutta. Kirkkaanvihreä sopii minulle mainiosti, ei siis olla vielä menossa lukioaikojen tummaan vihreeseen. Olen alkuvuoden katsellut kauppojen tarjontaa vihreistä paidoista, mutta pääosin ovat sellaisia kummallisia teollisen tummanvihreitä. Ei semmoisia mulle, haluan kirkasta.
Meinasin ottaa viikonloppuna raitapaidan käyttöön, mutta saatuani sen päälle huomasin ikäväkseni, että pääntien reunus oli ommeltu totaalisen vinoon ja toiselta puolelta raitaa näkyi 2 cm enemmän kuin toiselta. Häiritsevää! Sain onneksi eilen vaihdettua sen kunnolliseen versioon, jossa raidat olivat suorassa. Raitapaitojen kanssa pitäisi muistaa olla kaupassa aina erityisen tarkkana. Vaikka tuossa nyt raidat olikin ommeltu kohdikkain. Vaihtokaan ei onnistunut ekassa liikkeessä koska heiltä oli jo XS loppu mutta myyjä soitti keskustan toiseen liikkeeseen ja niin kipitin vaihtamaan paidan sinne. Kätevää, vaikka helpoitahan olisi tietysti ollut jos paita olisi ollut jo ekalla yrittämällä kunnollinen... Olen silti hyvin tyytyväinen palveluun.
Olin muuten kuulemma ekoja asiakkaita joilla on jo klubikortti. xD
Liityin taannoin Seppälän kanta-asiakasklubiin, kun tuli oikein sähköpostiin mainos aiheesta. Klubikortin ja -30% alennuslapun piti tulla 2 viikon sisällä liittymisestä mutta ei kuulunut. Ärsytti koska löysin tosi kivan takin mutta en viitsinyt ostaa ennen alennuskupongin saamista. Samaan aikaan liikkeessä olisi jo voinut liittyä klubiin ja saada samantien alen ja mä vain jouduin odottelemaan korttia... Viime perjantaina sain lopulta kortin ja alennuskupongin ja tänään menen ostoksille. Toivottavasti takki löytyy vielä...
En olekaan ostanut uutta kevättakkia kolmeen tai neljään vuoteen joten voin jo hyvillä mielin ostaa uuden. Vanha punainen farkkutakki onkin jo päässyt jonkin verran haalistumaan. Tuskin se jää kokonaan käyttämättä kumminkaan.
Tunnustan: Seppälä on hovipukijani. Parhaimpina päivinä päällä ei ole mitään muuta kuin sieltä ostettuja vaatteita, joten olenkin kaivannut jonkinlaista kanta-asiakasetua ko. kauppaan. Saas nähdä millaisia etuja klubi tulee tarjoamaan, sillä korkeimmalle tasolle pääsee jo 90 euron ostoksilla / 3 kk. Alekuponkeja, kiitos!
Nuorten osastolta olen ostanut viime vuosina kaikki farkkuni ja alusvaatteeni. Kivoja huppareita ja hihattomia paitoja on tarttunut mukaan myös useita. Ainut liike josta saa sopuhintaisia (=50e) farkkuja jotka istuvat minulle sopivasti. Ainut liike josta saan sopivasti istuvia riittävän pieniä rintsikoita (vielä kun myisivät enemmän valkoisia ja vähemmän topattuja). Osa nuortenosaston vaatteista on ihan hirveillä kuoseilla mutta sitten taas osa on tosi kivan näköisiä ja sopuhintaisia ennen kaikkea. Naistenosastolta en ole tainnut ostaa mitään. Siellä olisi kyllä hyviä painamiseen sopivia t-paitoja mutta valitettavasti hukun pienimpäänkin S-kokoon.
Tänään päällä Seppälästä
... eli melkein koko vaatekerta :D
Elossa ollaan.
Blogi on jäänyt, mutta nyt pari kertaa sivujeni koodia parin päivän aikanana räpläämään jouduttuani löysin tämän bloginkin. Aika kuollutta ja silleen.
Ihan hyvin tässä päättyy vuosi, kävin tänään vielä vähän alennusmyynneissä kun oli pakko tuhlata 18 e jotta päästään seuraavalle prosenttitasolle s-eduissa. Ihan hirvee pakko... :P Micksistä löytyi ruskea huppari ja valkoinen vyö; samanlainen kuin siskollani jota ehdinkin jo himoitsemaan. Nyt sellainen löytyi alesta vähän alle neljällä eurolla, jes. Pakko oli myös ostaa ihana punainen neuletakki 7 eurolla Vero Modasta. Tepolle t-paita ja Carcassonnen kuudes lisäosa, jota kohta mennäänkin testaamaan. Kärryjä, kartanoita, pormestareita ja superluostareita. Hmm. Aiemmin ostettu kreivi-lisäosa ei oikein innostanut kreivillään (lisäjoki kylläkin), josko tämä olisi parempi.
Kävin toivottamassa kaupungissa käydessäni myös autokouluopelle uudet vuodet. Syksyllä sain kortin ja pari viikkoa siitä ostettiinkin jo auto. Pieni sievä 1.4 poloinen. <3 Tykkään luvattoman paljon autoilusta ja ihmettelenpä vain, että miten saan itseni kevällä takaisin pyörän selkään. No, se on sen ajan murhe. Aikido on jälleen mukana kuvioissa ja sinne sentään menen pyörällä. Autolla ei olisi mitään järkeä mennä tähän vajaan kolmen kilsan päähän keskustaan.
Ekat raketit kuuluvat olevan ilmassa. Hyvällä tuurilla voisimme katsoa raketit parvekkeelta, samalla kuumaa glögiä hörppien. Riippuu ihan miten paljon niitä tuohon järvelle päin ihmiset ampuvat. Keskustassa kun ampuminen on kielletty, mutta rantaväylän tällä puolen saa ampua, joten voisi kuvitella että rantaan kerääntyisi porukkaa. Tai sitten kuokkalan sillalle katsomaan, siitä varmasti näkee riittävän hyvin. 4-5 km päässä olevan Citymarketin joulunavausraketit näkyivät marraskuussa törkeän hyvin tuohon sillalle. Olivat ne varmasti isompia kuin normaalit ihmisten raketit, mutta silti antaa olettaa, että sillalle tosiaan näkyisi hyvin. Onkohan kaupungilla oma ilotulitus...?
Asuntoa vaihtaessamme päätin, että en halua enää pystyttää makuuhuoneeseemme Lundian kulmapöytäratkaisua. Makuuhuone olkoon makuuhuone ja työhuone olkoon työhuone - tosin sinne ei mahdu kuin yksi työpöytä, sillä Lundian pöydälle sopivaa riittävän isoa kulmaa ei huoneessa ole, ikkuna kun sattuu olemaan keskellä seinää. Niinpä päätin hankkia tähän samaan konkurssiin uuden pienen sievän läppärin, joka mahtuu Lundian 80x40 cm tasolle ja jota voi käytellä hyvin myös keittiön pöydän ääressä.
Viime viikolla Teppo kantoi Läppäri-chanin kotiin. Pieni ja sievä Asus jossa on 15" näyttö ja kunnon resoluutio 1400x1050 px. Alle tonnilla olisi lähtenyt jos olisin kelpuuttanut läppärien peruslaajakuvaresoluution 1280x800 px, mutta 800 pikselin pystykorkeus on aivan liian vähän. Jos kerran käyttää läppäriä sen omalla näytöllä niin näytön tulee olla kunnollisen kokoinen. Läppäri piti laittaa hyvin nopeasti tilaukseen ennen kuin niissä on kaikissa käyttiksenä Windows XP:n sijasta Vista, joka syö ihan liikaa muistia. Gigastakin jää hyvin nopeasti liian vähän jäljelle.
Ostin läppäriin myös takuulaajennuksen kolmeen vuoteen, jonka tänään rekisteröin käyttöön Asuksen sivuilla. Lisäksi koneen mukana tuli tarjous jolla voi lunastaa itselleen Windows Vista Business -version postikulujen hinnalla. Vaikka Vistalle en pahemmin lämpenekään, niin kyllä suoraan kaupasta ostettuna yli 200 e maksava käyttis kannatti tilata noin viidellä eurolla. Näihin kahteen toimenpiteeseen - Asuksen rekisteröintiin ja takuulaajennuksen käyttöönottoon sekä Vistan tilaamiseen meni yli tunti. Ja sen tunnin aikana tuli nähtyä taas ihan liikaa huonoa käyttöliittymäsuunnittelua alkaen siitä, että Asuksen sivut eivät toimineet lainkaan Firefoxilla. Rekisteröinninkin onnistuminen oli hyvin epävarmaa, sillä IE:lläkin käytettynä (tämähän ei mitenkään liitykään selaimeen) Asuksen sivut antoivat ilmoitusta "Service unavailable". Lopulta rekisteröinti onnistui ja takuulaajennus tuli voimaan. Hajoilin onnistumisilmoitukselle aika pahasti: "Aktivointi Menestyi Hyvin! Teidän takuu on nytten laajennettu 1 vuotta."

Vistan hankkiminen oli myös jännittävä prosessi. Kummallisesti aseteltujen lomakekenttien, jotka eivät meinanneet toimia IE:ssäkään, täyttämisen jälkeen sain rekisteröintikoodin sekä tilinumeron, johon piti maksaa postikulut ja sitten vielä lähettää Alankomaissa sijaitsevaan sähköpostiosoitteeseen kopioi koneen ostokuitista. Maksu onnistui ja lähetin kuittikopion. Käyttiksen pitäisi tulla 4-6 viikon päästä, toivottavasti ilmoittavat aiemmin jos jokin meni pieleen...